Päivät sattuvat seuraamaan toisiaan nopeaan tahtiin. Vietän aikaa itseni seurassa, mutta olen tottunut siihen, joten ei se minua niinkään haittaa. Olen edelleen toimeton (olen alkanut vihaamaan sanaa "työtön"). Tai no, onneksi osaan askarrella. Mutta kun sillä en saa säästöön rahaa USAn muuttoa varten. Se on kiva lisätulo, ei muuta.
Mutta kaikesta huolimatta, olen aikoja sitten päättänyt, että olen onnellinen. Olen etuoikeutetussa asemassa. Olen työtön yksinasuja. Minua ei sakoteta siitä, että asun saman katon alla miehen kanssa, kuten siskoani. Monissa maissa työttömät eivät saa mitään. Minä olen kiitollinen siitäkin vähästä ja syvästi. Vaikka välillä menee tiukille, olen onnellinen.
Iloitsen vähästä, useimmiten kirppislöydöistä tai mukavista kommenteista askarteluihini. En ymmärrä miksi minun pitäisi olla kauhean masentunut rahan puutteesta, enemmän minulla on kuin monilla muilla. Katto pään päällä, ruokaa ja vaatteita. Mitä minulta muka puuttuu?
(Uudet kengät olisi kyllä kivat)
Voimia ja tsemppiä työnhakuun! Sun elämänasenne on kyllä kohdallaan, kun olet päättänyt olla masentumatta. Hattua nostan sinulle :)
VastaaPoistaMervi